Yhdeksänkymmenen päivän vilja

Kirkwallin baarissa oli viisi pöytää ja takka. Ovi avautui harmaakiviselle kadulle, jonka yläpäässä on katedraali. Polly otti lämmintä lähimmän pöydän. "Saisinko ruokalistan?" hän kysyi. Kortilla oli vähemmän asioita kuin hän odotti, ja useampi niistä paikallinen.

"Voisitteko suositella hyvää ruokaa?" Omistaja oli haikara. Hän suositteli heti bannockia. Bere on ohra, jota täällä on viljelty vuosisatoja. Sitä kutsutaan yhdeksänkymmenen päivän ohraksi, koska se tuleentuu tarpeeksi nopeasti lyhyeen pohjoiseen kesään. Jauhettuna siitä syntyy litteä, tumma bannock.

"Onko teillä kasvisvaihtoehtoja?" Polly kysyi. Haikara osoitti samaa riviä kortilla. Bannock, voi ja crowdie, se pehmeä juusto jota tilat ovat aina tehneet. Sama vilja menee myös tornin alla olevaan tislaamoon, joka on toiminut vuodesta tuhat seitsemänsataayhdeksänkymmentäkahdeksan.

"Saisimmeko laskun, kiitos?" Polly sanoi, kun lautanen oli tyhjä. Haikara toi sen rauhassa, mikä on kohteliaisuus. Ulkona tuuli oli laskenut siihen, mitä saaret kutsuvat tyyneksi. Polly käveli ylös harmaata katua kohti punaista katedraalia.