Aamulla haudattu illallinen

Pienen, höyryn ympäröimän järven lähellä Polly löysi rivin suuria patoja seisomassa syvien kuoppien vierellä, jotka oli kaivettu paljaaseen, mustuneeseen maahan. Paksuun esiliinaan pukeutunut kokki eteni rivissä eteenpäin laskien köydellä sinetöidyn padan kuhunkin kuoppaan, ja Polly asettui läheiselle kaiteelle katsomaan, uteliaana siitä, mitä ihmettä kannattaisi kypsentää maakuopassa.

Jokaisessa padassa oli kerroksittain lihaa, makkaraa, kaalia ja juureksia, tiiviisti suljettuina ja laskettuina maahan, jota lämmitetään alhaalta suunnilleen kiehuvan veden lämpötilaan. Yksikään liekki ei kosketa niitä. Kuumuus tulee kokonaan koko laakson alla lepäävästä tulivuoresta ja nousee halkeamista, jotka kaivettiin auki ja merkittiin kivirenkain sukupolvia sitten, kauan ennen kuin kukaan mittasi lämpötilaa tieteellisesti.

Kokki selitti, enemmän elein kuin sanoin, että padat menevät kuoppiin aikaisin ja pysyvät maassa kuusi tai seitsemän tuntia, sillä aikaa kun kaikki lähtevät katsomaan järveä, puutarhoja tai kylää ja palaavat vasta kun on aika kaivaa illallinen esiin. Se on, hän tuntui sanovan, saaren helpoin ateria aloittaa ja ylivoimaisesti oudoin keittiö sen valmistamiseen.

Kun ensimmäinen pata nousi ylös, siitä purkautui höyryä paksuna pilvenä, ja hitaasti kypsyneen lihan ja kaalin tuoksu levisi koko aukiolle. Polly ei jäänyt itse aterialle, mutta hän katseli kokin kantavan sen pois ylpeänä, aivan kuin hän, eikä vuori, olisi tehnyt kaiken työn.