Euroopan kaksi viimeistä puutarhaa

Vihreällä rinteellä pohjoisrannikon yläpuolella leikatut teepensaat laskeutuivat pitkinä, siisteinä raitoina kohti merta, melkein kuin ne olisi piirretty viivaimella. Polly laskeutui matalalle kiviaidalle viljelmän reunaan ja katseli yhtä niistä kahdesta ainoasta paikasta koko Euroopan mantereella, joissa teetä yhä viljellään kaupallisesti, ja ainoaa, joka on avoinna vierailijoille.

Viljelmä sai alkunsa vuonna tuhat kahdeksansataakahdeksankymmentäkolme, sen jälkeen kun tauti tuhosi appelsiinit, jotka olivat siihen asti olleet saaren tärkein vientituote. Etsiessään jotain muuta, mitä vulkaaninen maaperä kestäisi, paikallinen viljelijä toi maahan teepensaita ja niiden käsittelyyn rakennettuja englantilaisia koneita, ja molemmat ovat pysyneet lähes yhtäjaksoisessa käytössä siitä lähtien. Se tekee tästä ylivoimaisesti Euroopan vanhimman toimivan teetilan.

Matalan tehdasrakennuksen sisällä yli sata vuotta vanhat rautakoneet yhä rullaavat, lajittelevat ja kuivaavat lehdet lähes täsmälleen samoin kuin silloin, kun ne saapuivat laivalla. Työntekijät poimivat yhä uusimmat versot käsin pengermiltä, sillä latvan hennoista lehdistä syntyy paras tee, eikä täällä ruiskuteta torjunta-aineita tai rikkakasvimyrkkyjä, sääntö jota viljelijät ovat noudattaneet aivan alusta asti.

Polly käveli pitkin lämmintä pengertä ja hipaisi kiiltävien vihreiden lehtien rivejä, jotka tuoksuivat heikosti ruoholta ja sateelta. Jossain rinteen alapuolella viisi sukupolvea viljelijöitä oli pitänyt tämän rinteen juuri sellaisena kuin sen kuuluikin olla, yksi huolellinen sato kerrallaan.