Yhdeksän saarta, kolme laattaa

Polly lensi matalalla mustan vulkaanisen kalliorannikon yllä, missä vihreät niityt ulottuivat aivan jyrkänteen reunaan ja usva liukui hitaasti pyöreiden kukkuloiden yli kauempana sisämaassa. Tämä oli São Miguel, suurin niistä yhdeksästä saaresta, jotka muodostavat Azorit, yksinään keskellä Pohjois-Atlanttia. Suolainen ilma sekoittui märän mullan ja leikatun ruohon tuoksuun, ja jossain alhaalla kukko kiekui maatilalla, jota hän ei vielä nähnyt.

Koko saari on olemassa valtameren pohjan alla kulkevan sauman takia, paikan, jossa kolme mantereita kantavaa suurta laattaa hankaa hitaasti toisiaan vasten. Pohjois-Amerikka vetää yhteen suuntaan, Eurooppa toiseen, ja Afrikka painaa etelästä, ja siellä missä nämä kolme reunaa kohtaavat, kuumuus ja paine löytävät tiensä ylös kuoren halkeamista. Jokainen tämän ketjun saari on rakentunut samalla tavalla, yksi purkaus kerrallaan, pelkästä tulesta ja jäähtyvästä kivestä.

Melkein jokaista peltoa São Miguelilla reunustaa hortensia-aita, sinistä ja violettia ja toisinaan pehmeän vaaleanpunaista, istutettuna niin tiheään että ne näyttävät maisemaan maalatuilta. Viljelijät toivat kasvit Aasiasta yhdeksännellätoista vuosisadalla vain merkitäkseen laidunten rajat, aavistamatta että niistä tulisi saaren tunnusmerkki. Mineraaleista rikas vulkaaninen maaperä värjää niiden terälehdet syvemmän sinisiksi kuin sama kukka saa juuri missään muualla maailmassa.

Kauempana sisämaassa vihreät kukkulat kohosivat ja kietoutuivat leveiden, hiljaisten altaiden ympärille, joiden sisään Polly ei rannikolta nähnyt. Höyryä nousi heikosti jostain niiden keskeltä, ohuina valkoisina säikeinä harmaata taivasta vasten, ja hän käänsi lentonsa kohti ylänköä nähdäkseen mistä se johtui.