Tuoli takan ääressä

Majatalo seisoi sataman yläpuolella, ovi suojan puolella, ja näillä saarilla juuri sille puolelle ovi rakennetaan. Sitä piti North Ronaldsayn uuhi, yksi niistä rantalampaista, jotka elävät merilevällä saariston pohjoispäässä. Polly seisoi eteisessä vesi valuen. "Onko teillä vapaita huoneita?"

Huoneita oli. Syyskuussa niitä yleensä on. Polly sanoi: "Haluaisin rauhallisen huoneen, kiitos." Uuhi vaikeni juuri sen verran, että se oli kohteliasta. Takahuoneet ovat pihalle päin, etuhuoneet merelle päin, ja tuuli löytää molemmat. Mikään täällä ei ole hiljaista siinä mielessä kuin vieras tarkoittaa. Sen sijaan saaret tarjoavat niin tasaisen tuulen, ettei sitä kahden yön jälkeen enää kuule.

"Voisitteko auttaa minua matkatavaroiden kanssa?" Uuhi kantoi laukun itse yläkertaan ja laski sen tuolin viereen takan ääreen, ja juuri tuoli sai Pollyn vaikenemaan. Sen runko oli ajopuuta, sillä täällä ei kasva yhtään puuta ja jokainen lankku vanhoissa taloissa on tullut vuoroveden mukana. Sen selkänoja oli kaurankorsia, kierrettyinä ja ommeltuina kuvuksi, joka kaartuu eteenpäin hartioiden yli. Kirkwallissa asunut puuseppä nimeltä David Kirkness teki tuosta maatalon tavasta vakiomallin tuhatkahdeksansataluvun puolivälissä.

"Mihin aikaan on uloskirjautuminen?" Polly kysyi, sillä lautta ratkaisee täällä kaiken. Sitten hän istuutui tuoliin. Olkikupu katkaisi ovesta tulevan vedon, tuli jatkoi sitä mitä tuli tekee, ja ensimmäistä kertaa laivan jälkeen hän kuuli oman hengityksensä.