Laiva saapuu satamaan

Aamulaiva kiersi matalan niemen ja kiinnittyi Stromnessissa, jossa talot seisovat selkä merta vasten ja päätykolmiot tuuleen käännettyinä. Polly astui märille liuskakiville ja ymmärsi tuulen heti. Se ei ollut puuska. Se oli olotila. Laiturin päässä istui collie ja katseli köysiä. Polly meni hänen luokseen. "Voitteko näyttää minulle tietä?"

Hän kysyi, minne Polly halusi mennä, ja Polly myönsi, ettei tiennyt vielä. Se on täällä järkevä vastaus. Saaria on lähes seitsemänkymmentä, niistä noin kahdellakymmenellä asutaan, eikä yksikään ole kaukana rannasta. Ei ole metsää, ei suojavyöhykettä, ei mitään maatalon savupiippua korkeampaa. "Voisitteko kertoa, mistä pääsen bussiin?" Polly kysyi, ja collie nyökkäsi kohti katosta rinteen yläpäässä.

Sitten hän teki sen virheen, jonka tekee lintu joka on viettänyt kesän kaupungeissa. "Kuinka kauan keskustaan kävelee?" Collie katsoi pitkin ainoaa liuskakivikatua, joka kulkee kaupungin päästä päähän ja on paikoin niin kapea, että auton on taitettava peilinsä sisään. Yksitoista minuuttia, hän sanoi, jos pysähtyy katsomaan näyteikkunoita.

"Voitteko kertoa, onko tänään mitään kiinnostavia tapahtumia?" Hän otti kysymyksen tosissaan. Lauttojen aikataulu on täällä paikallisuutinen, hän sanoi, ja kaikki muu saapuu sen mukana. Myöhemmin viikolla lähtisi vene hylkeiden luodoille. Oli kappeli, jonka vangit olivat rakentaneet. Oli kylä, joka makasi hiekkadyynin alla neljätuhatta vuotta, kunnes myrsky vei dyynin pois.