Usva sulkeutuu hänen jälkeensä

Viimeisenä iltapäivänään Polly nousi vielä kerran korkealle rannikon yläpuolelle, teepengermien, kaksijärvisen kraatterin ja hiljaisen metsän yli, jossa priolo yhä huutelee syvältä laakeripuiden keskeltä. Sieltä ylhäältä saari näytti täsmälleen siltä mitä se on: yhdeltä pitkältä vanhojen tulivuorten ketjulta, yhä hieman lämpimältä, yhä hitaasti vihreäksi jäähtyvältä.

Kalastusveneet suuntasivat takaisin satamaan alhaalla, pieninä valkoisina hahmoina jotka vetivät ohuita vanavesiä tummuvan meren yli, ja valot syttyivät yksi kerrallaan rannikkotietä pitkin. Puunsavun tuoksu ajelehti ylös jostain rannan läheltä ja sekoittui viimeiseen suolaiseen ilmaan.

Sumuvalli vyöryi valtamereltä samalla tavalla kuin koko viikon ajan, liukuen ensin kraatterin, sitten teepeltojen ja lopulta sataman yli, kääriden koko saaren pois näkyvistä hänen altaan. Polly oli nähnyt sen tekevän näin ennenkin, kärsivällisesti ja kiirehtimättä, aivan kuin saari katoaisi mieluummin hitaasti kuin kerralla.

Hän kääntyi avomerelle, kun viimeinen valo vielä viipyi horisontissa, ja jätti taakseen saaren joka yhä kypsensi illallistaan maan alla, yhä kasvatti teensä yksi huolellinen lehti kerrallaan ja yhä, jossain syvällä vanhassa metsässä, piti pienen harmaan linnun turvassa.