Lintu, joka menetettiin kahdesti

Syvällä saaren itäosassa Polly seurasi puurajaa ylös metsään, joka ei muistuttanut mitään rannikolla näkemäänsä: sammaleen verhoamia, sotkuisia vanhoja laakeripuita, joiden latvusto oli niin tiheä, että maahan pääsi vain vähän auringonvaloa. Tämä viileä, kostea metsä Pico da Varan ympärillä on viimeinen turvapaikka pienelle harmaanpunertavalle linnulle, jota ei tavata missään muualla maailmassa, priololle, ja Polly oli tullut katsomaan, löytäisikö hän sellaisen.

Lintu oli kahdesti aivan katoamaisillaan. Havainnot loppuivat kokonaan vuonna tuhat yhdeksänsataakolmekymmentäkaksi, ja yli kolmenkymmenen vuoden ajan useimmat pitivät sitä lopullisesti menetettynä, kunnes pieni kanta löydettiin uudelleen vuonna tuhat yhdeksänsataakuusikymmentäseitsemän, piiloutuneena juuri tällaiseen metsään. Senkin jälkeen maanviljely ja nopeakasvuiset vieraat puut kutistivat sen elinaluetta, kunnes jäljellä oli alle sata pesivää paria. Useimpien laskujen mukaan siitä tuli Euroopan toiseksi harvinaisin varpuslintu.

Priolon pelasti kärsivällinen, kaikkea muuta kuin loistokas työ. Vapaaehtoiset ja tutkijat käyttivät vuosikymmeniä vieraiden puiden kitkemiseen ja hitaasti kasvavan kotimaisen laakerin istuttamiseen, juuri sen josta lintu saa ravintonsa ja suojansa. Polly katseli, kun kaksi niistä nousi matalalta oksalta, pehmeä vaaleanpunainen rinta välähti tummanvihreää vasten, ja ne huutelivat toisilleen lyhyin, matalin äänin ennen kuin katosivat takaisin latvustoon.

Hän odotti pitkään hiljaisuudessa toivoen vielä yhtä vilausta, mutta metsä sulkeutui lintujen ylle yhtä täydellisesti kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Se tuntui reilulta vaihtokaupalta, Polly ajatteli: pieni hiljaisuus, ja vastineeksi laji joka yhä pitää pintansa.