Kylä myrskyn alla

Pollylla oli yksi paikka kirjoitettuna muistiin eikä aavistustakaan, missä se oli. "Voitteko kertoa, miten sinne pääsee?" hän kysyi uuhelta aamiaisella. Seuraa rantatietä länteen, uuhi sanoi, kunnes maa lakkaa teeskentelemästä että sillä on kukkuloita. Skaillin lahti on pitkä kaari vaaleaa hiekkaa, ja sen takana on vihreä terassi, ja juuri siinä kylä on, puoliksi maahan vajonneena, katot taivaalle auki.

Meriharakka työskenteli paikalla sinä aamuna, ja meriharakan kuulee säässä kuin säässä. Polly kysyi: "Haluaisin tietää tämän muistomerkin historian." Täällä asuttiin noin viisituhatta vuotta sitten, hän kertoi. Näitä rantoja viljeltiin ennen Stonehengeä ja ennen suurta pyramidia. Sitten hiekka tuli heidän päälleen ja jäi noin neljäksituhanneksi vuodeksi, kunnes talvimyrsky vuonna tuhat kahdeksansataaviisikymmentä riisui dyynin pois.

Tuuli vei siitä puolet, joten Polly pyysi sen uudelleen. "Voisitteko toistaa sen?" Toisella kerralla mukana oli se yksityiskohta jolla on merkitystä. Jokaisessa talossa on samat huonekalut samassa järjestyksessä: tulisija keskellä, laatikkovuoteet molemmin puolin ja takaseinällä kivinen astiahylly ovea kohti. Se on kiveä, koska puuta ei ollut.

"Voisitteko kertoa, onko museo huomenna auki?" Polly kysyi, vaikka tiesi jo tulevansa takaisin. Hän seisoi hetken yhden avoimen talon reunalla ja katsoi sisään huoneeseen, joka oli laitettu niin kuin kuka tahansa laittaa huoneen, hyvät tavarat siellä missä vieras näkee ne ensin.