Torni kahden meren välissä

Takaisin kaupungissa Polly seisoi kellotornin juurella mäellä suuren Pyhän Yrjön kirkon vieressä. Torni ei ole kiinni kirkossa. Se seisoo omillaan, neliskulmainen kivipylväs, jonka huipulla on kaarien ympäröimä kellokerros ja suippo kärki. Se rakennettiin yli neljäsataa vuotta sitten pienemmäksi jäljennökseksi Venetsian kuuluisasta Pyhän Markuksen kellotornista. Alkuperäinen torni sortui yli sata vuotta sitten ja rakennettiin uudelleen, joten Piranin jäljennös on nykyään vanhempi kuin torni, jota se jäljittelee.

Back in town, Polly stood at the foot of the bell tower beside the great church of Saint George on the hill. It is not attached to the church. It stands alone, a square shaft of stone with a belfry of arches and a pointed spire, built more than four hundred years ago as a smaller copy of the famous bell tower of Saint Mark in Venice. The original collapsed more than a hundred years ago and was rebuilt, so the copy in Piran is now older than the tower it copies.

Sisällä sataneljäkymmentäkuusi puista porrasaskelmaa kiertää ylöspäin pölyisessä valossa. Polly hyppi ne yksi kerrallaan, köysien ja palkkien ohi, kunnes suuret kellot riippuivat hänen päänsä yllä, jokainen niin suuri, että siinä olisi voinut kylpeä. Täällä ylhäällä tuuli puhalsi suoraan mereltä ja tuoksui erehtymättömästi suolalta.

Inside, one hundred and forty-six wooden steps wind up through the dusty light. Polly hopped them one at a time, past the ropes and the beams, until the great bells hung over her head, each one big enough to bathe in. Up here the wind came straight off the sea and smelled, unmistakably, of salt.

Koko kaupunki lepäsi hänen allaan. Oranssit katot vyöryivät mäkeä alas veteen niemen kummallakin puolella, ja alhaalla aukion valkoinen soikio hehkui auringossa kuin pieni kuu, joka oli laskeutunut lepäämään. Veneet piirsivät valkoisia viivoja sataman poikki. Tornin toisella puolella ei ollut muuta kuin sinistä, avoin Adrianmeri, joka jatkui kohti Italiaa.

The whole town lay beneath her. Orange roofs tumbled down the hill to the water on both sides of the peninsula, and at the bottom the white oval of the square glowed in the sun like a small moon that had come down to rest. Boats drew white lines across the harbour. On one side of the tower there was nothing but blue, the open Adriatic going on toward Italy.

Polly kääntyi toiselle puolelle. Kaukana etelässä, lahden kaaren takana, rannikko madaltui, ja maan yllä väreili heikko valkoinen hohde siellä, missä suola-altaat sieppasivat iltapäivän valon. Vettä toisella puolella, suolaa toisella, ja pieni kaupunki tasapainossa kalliollaan niiden välissä, rakennettuna toisesta ja maksettuna toisella. Lokki oli puhunut totta.

Polly turned to the other side. Far away to the south, past the curve of the bay, the coast flattened and a faint white shimmer lay on the land where the salt pans caught the afternoon light. Water on one hand, salt on the other, and the little town balanced on its rock between them, built from one and paid for by the other. The gull had told her the truth.