Kallio, joka lähti

Vielä alempana Polly tapaa naapurin. Vedessä, aika lähellä, on korkea vaalea kalliotorni. Valkoiset aallot murtuvat sen juurella. Ihmiset kutsuvat sitä Hiekanjyväksi. Se on vitsi, koska se on suunnilleen pienen kirkon kokoinen.

Further down still, Polly goes down and meets a neighbour. Out in the water, quite close, there is a tall tower of pale rock. White waves break around the bottom of it. People call it the Grain of Sand. That is a joke, because it is about as big as a small church.

Se ei ollut aina siellä. Noin kahdeksansataa vuotta sitten se oli osa tätä kalliota. Sitten aallot veivät kiven sen alta, ja torni jäi yksin mereen. Polly katsoo sitä. Se on alhaalta kapeampi kuin ylhäältä. Meri kuluttaa sitä yhä.

It was not always out there. About eight hundred years ago it was part of this cliff. Then the waves took away the rock underneath, and the tower was left alone in the sea. Polly looks at it. It is thinner at the bottom than at the top. The sea is still working on it.

Hänen ohitseen lentää lokki. Tämä lokki on erityinen. Se ei ole niitä äänekkäitä lokkeja, jotka seuraavat veneitä ja ottavat ruokaa ihmisiltä. Se on välimerenlokki. Se ei koskaan vie ruokaa muilta eläimiltä. Se pyytää omat kalansa merellä.

A gull flies past her. This one is special. It is not one of the noisy gulls that follow boats and take food from people. This is an Audouin's gull. It never takes food from other animals. It catches its own fish out at sea.

Lokki lentää pois veden yli, kunnes Polly ei enää näe sitä. Hän katsoo taas korkeaa kalliota ja sen ja jyrkänteen välistä tilaa. Se tila oli kerran kiinteää kiveä.

The gull flies away over the water until Polly cannot see it. She looks again at the tall rock, and at the space between it and the cliff. That space was once solid stone.