Lounas, jonka koko maa syö

Kello on juuri mennyt yli kahdentoista, ja katu on hiljentynyt. Ikkunaluukut ovat puoliksi kiinni. Toimisto, jota etsit, on kiinni, ja pieni ravintola sen vieressä on yhtäkkiä täynnä.

It is just after noon and the street has gone quiet. Shutters are half down. The office you wanted is closed, and the small restaurant beside it is suddenly full.

Dominikaanisessa tasavallassa lounas on päivän todellinen ateria, ei illallinen. Lautaselle tuleva ruoka on valkoista riisiä, sen päälle kaadettuja haudutettuja punaisia papuja ja pala lihaa, yleensä kanaa, pienen salaatin kanssa ja paistettuja vihreitä banaaneja, jos on onnea. Sitä kutsutaan nimellä la bandera, joka tarkoittaa lippua, koska lautasen värit ovat maan värit. Ihmiset syövät sitä useimpina viikonpäivinä eivätkä kyllästy siihen.

In the Dominican Republic lunch is the real meal of the day, not dinner. The plate that arrives is white rice, stewed red beans poured over it, and a piece of meat, usually chicken, with a little salad on the side and fried green plantain if you are lucky. It is called la bandera, which means the flag, because the colours on the plate are the colours of the country. People eat it most days of the week and do not get tired of it.

Hyödyllinen asia, joka kannattaa tietää, on rytmi, ei resepti. Jos saavut nälkäisenä kello kolmelta iltapäivällä, huomaat hyvät paikat tyhjinä ja ruoan loppuneena. Syö silloin, kun kaikki muutkin syövät. Pyydä sitten pieni vahva kahvi jälkeenpäin, seisten, ja palaa takaisin ulos kuumuuteen.

The useful thing to know is the rhythm, not the recipe. If you turn up hungry at three in the afternoon you will find the good places empty and the food gone. Eat when everybody else eats. Then ask for a small strong coffee afterwards, standing up, and go back out into the heat.