Leaving at First Light

On her last morning, Polly climbs to the watchtower one more time. Berta is already there. That is strange, because Berta hates climbing. Someone must check the sunrise, the marten says. They sit together on the old stones and watch.

Viimeisenä aamuna Polly kiipeää vartiotornille vielä kerran. Berta on jo siellä. Se on outoa, koska Berta vihaa kiipeämistä. Jonkun täytyy tarkistaa auringonnousu, näätä sanoo. He istuvat yhdessä vanhoilla kivillä ja katselevat.

The first light touches the tower. Then it moves down the wall and over the roofs. For a few minutes the whole town glows pink and gold. Far away in the meadows, Polly hears the sheep bells. Down below, the river holds the town in its loop, like always.

Ensimmäinen valo koskettaa tornia. Sitten se liukuu muuria alas ja kattojen yli. Muutaman minuutin koko kaupunki hehkuu vaaleanpunaisena ja kultaisena. Kaukana niityillä Polly kuulee lampaiden kellot. Alhaalla joki pitää kaupunkia silmukassaan, kuten aina.

Berta says she does not like goodbyes. Then she says goodbye anyway. She gives Polly a dried fig for the journey. A town like this does not mind when you leave, she says. Leaving is the first half of coming back.

Berta sanoo, ettei hän pidä hyvästeistä. Sitten hän sanoo hyvästit joka tapauksessa. Hän antaa Pollylle kuivatun viikunan matkaa varten. Tällainen kaupunki ei suutu, kun lähdet, hän sanoo. Lähteminen on palaamisen ensimmäinen puoli.

Polly flies from the tower and follows the river out through the gorge. Behind her, the pink town gets smaller and smaller. She keeps the fig for later. She will eat it far away, when she wants to remember this place.

Polly lentää tornista ja seuraa jokea ulos rotkon läpi. Hänen takanaan vaaleanpunainen kaupunki muuttuu pienemmäksi ja pienemmäksi. Hän säästää viikunan myöhemmäksi. Hän syö sen kaukana, kun hän haluaa muistaa tämän paikan.