Crossing the Urals

On the third morning, the train stopped at Yekaterinburg. Galina had already left in the night. Pavel was still asleep. Two new passengers had taken the empty bunks: a soldier of perhaps twenty in a uniform too clean to have been worn yet, and an older man with grey-yellow hair and a fishing tackle box.

Kolmantena aamuna juna pysähtyi Jekaterinburgissa. Galina oli jo lähtenyt yöllä. Pavel nukkui yhä. Kaksi uutta matkustajaa oli ottanut tyhjät makuupaikat: noin kaksikymppinen sotilas, jonka univormu oli liian puhdas ollakseen vielä käytetty, ja vanhempi mies, jolla oli harmaan kellertävät hiukset ja kalastusvälineboksi.

Polly hopped to the window.

Polly hypähti ikkunan luo.

Yekaterinburg is the largest city in the Urals. The Ural Mountains divide Europe from Asia. They are not high, more a long worn ridge than a wall. But they are old. Five hundred million years ago, the Urals were already a major mountain range. They have been worn down for half a billion years and are still there. They are some of the oldest mountains on Earth.

Jekaterinburg on Uralien suurin kaupunki. Uralvuoret jakavat Euroopan ja Aasian. Ne eivät ole korkeita, enemmänkin pitkä kulunut harjanne kuin muuri. Mutta ne ovat vanhoja. Viisisataa miljoonaa vuotta sitten Uralit olivat jo merkittävä vuoristo. Ne ovat kuluneet puoli miljardia vuotta ja ovat yhä olemassa. Ne ovat eräitä maailman vanhimmista vuorista.

The Trans-Siberian crosses the Urals through Yekaterinburg. There is a small marker at kilometre 1,777 of the line that says EUROPE on one side and ASIA on the other. The conductor told Polly, with a small smile, that the marker was a tourist invention. The real border, geographically, was not at a clean point. The dividing line runs roughly along the watershed of the Ural River.

Trans-Siperian rata ylittää Uralit Jekaterinburgin kautta. Linjan kilometrillä 1 777 on pieni merkki, jossa lukee EUROOPPA toisella puolella ja AASIA toisella. Konduktööri kertoi Pollylle, pienesti hymyillen, että merkki oli turistien keksintö. Todellinen raja, maantieteellisesti, ei ollut selkeä kohta. Jakolinja kulkee suunnilleen Uraljoen vesistön mukaan.

But the symbolic crossing was the point.

Mutta symbolinen ylitys oli se tärkeä asia.

The new passenger with the tackle box opened it and laid out his lures on the table. He arranged them by colour.

Uusi matkustaja, jolla oli kalastusvälineboksi, avasi sen ja asetteli vieheitään pöydälle. Hän järjesti ne värin mukaan.

"Where do you fish?" Polly asked.

"Missä kalastat?" Polly kysyi.

He looked up. "Lake Baikal," he said. "In three days. Omul. The salmon of Baikal. You will not find it anywhere else in the world." He pointed at a green-and-silver spoon. "This is what I use."

Hän katsoi ylös. "Baikaljärvellä," hän sanoi. "Kolmen päivän päästä. Omul. Baikalin lohi. Et löydä sitä mistään muualta maailmassa." Hän osoitti vihreä-hopeista lusikkauistinta. "Tätä minä käytän."

A few hours later, near Pervouralsk, the train slowed past a small white obelisk in a clearing. EUROPE on one side. ASIA on the other. Three tourists waved at the train. Pavel lifted one hand from his laptop and waved back.

Muutama tunti myöhemmin, lähellä Pervouralskia, juna hidasti pienen valkoisen obeliskin kohdalla aukiolla. EUROOPPA toisella puolella. AASIA toisella. Kolme turistia vilkutti junalle. Pavel nosti kätensä kannettavaltaan ja vilkutti takaisin.

The obelisk slid away. The train had crossed a continent the way you might cross a small street.

Obeliski liukui pois näkyvistä. Juna oli ylittänyt mantereen, aivan kuin ylittäisi pienen kadun.