The Diving Falcon

Polly thought about the peregrine for two days. She wanted to feel the shape of its dive.

Polly ajatteli muuttohaukkaa kaksi päivää. Hän halusi tuntea sen syöksyn muodon.

On the third morning, before the visitor lots filled, she went to El Capitan. She found a peregrine on a high ledge. It was a male, smaller than the female she had seen with Tomas. Slate-grey back, white barred chest. It was eating something.

Kolmantena aamuna, ennen kuin vieraspaikat täyttyivät, hän meni El Capitanille. Hän löysi muuttohaukan korkealta kielekkeeltä. Se oli uros, pienempi kuin naaras, jonka hän oli nähnyt Tomasin kanssa. Liidunharmaa selkä, valkoisella raidallinen rinta. Se söi jotain.

She perched on a manzanita branch fifty metres away and waited.

Hän istui manzanita-oksalle viidenkymmenen metrin päähän ja odotti.

The peregrine finished its meal. It wiped its beak on the rock and looked at her. Then it stepped off the ledge.

Muuttohaukka lopetti ateriansa. Se pyyhki nokkansa kiveen ja katsoi häntä. Sitten se astui pois kielekkeeltä.

It did not flap. It folded its wings against its body, like a leaf pulled into a stem, and dropped. It accelerated. It went past the middle of the cliff face in two seconds. Then it pulled its wings out, banked, and was gone behind a buttress.

Se ei räpyttänyt. Se taittoi siipensä vartaloaan vasten, kuin lehti vedettynä varteen, ja syöksyi. Se kiihtyi. Se ohitti kallion puolivälin kahdessa sekunnissa. Sitten se levitti siipensä, kaartoi ja katosi tukipilarin taakse.

A peregrine falcon in a dive can reach 380 kilometres an hour. That is the fastest movement of any animal on Earth. To dive that fast without injury, peregrines have a third eyelid that closes over the eye to keep the wind out. They have small cones in their nostrils that slow the air entering their lungs.

Muuttohaukan syöksy voi saavuttaa 380 kilometriä tunnissa. Se on nopein liike mihin tahansa eläin pystyy. Syöksyäkseen niin nopeasti ilman vammoja, muuttohaukoilla on kolmas silmäluomi, joka sulkeutuu silmän päälle pitääkseen tuulen poissa. Niillä on pienet kartiot sieraimissaan, jotka hidastavat keuhkoihin tulevaa ilmaa.

Polly was not built for that dive. She knew this. But the curiosity was bigger than the knowing.

Polly ei ollut rakennettu siihen syöksyyn. Hän tiesi tämän. Mutta uteliaisuus oli suurempi kuin tieto.

She flew up to the ledge and looked down. The drop was nearly vertical. She folded her wings against her green body. She tilted forward. She fell.

Hän lensi kielekkeelle ja katsoi alas. Pudotus oli lähes pystysuora. Hän taittoi siipensä vihreää vartaloaan vasten. Hän kallistui eteenpäin. Hän putosi.

It was not a peregrine dive. It was a parrot in too much hurry. She wobbled. The wind got under one wing. She corrected, lost the line, corrected again. Twenty metres in, she opened her wings and pulled out in a loose, embarrassed arc.

Se ei ollut muuttohaukan syöksy. Se oli papukaija liian kiireessä. Hän horjui. Tuuli pääsi yhden siiven alle. Hän korjasi, menetti linjan, korjasi taas. Kahdenkymmenen metrin kohdalla hän avasi siipensä ja nousi ylös löysässä, nolossa kaaressa.

She tried again, smaller, from a lower perch. Then again, lower still. By noon, she had made eight short dives. None were peregrine dives. All were a little better than the last.

Hän yritti uudelleen, pienemmästä, alemmasta oksasta. Sitten taas, vielä alempaa. Puoleen päivään mennessä hän oli tehnyt kahdeksan lyhyttä syöksyä. Yksikään ei ollut muuttohaukan syöksy. Kaikki olivat hieman parempia kuin edellinen.